Suuren määrän kannattajia kerännyt Premier League sai alkunsa kaudella 1992–1993, kun yhteensä 22 englantilaisjoukkuetta erosi 1. divisioonasta The Football Leaguen alaisuudesta. Joukkopako järjesti joukkueille televisiointi- ja sponsorisopimusasioiden itsemääräämisvallan, ja se tehtiin puhtaasti kaupallisista syistä. Muita muutoksia ei alkunsa kaudella 1888–1889 saaneeseen 1. divisioonan tehty – nimi ja sponsorit vain vaihtuivat.
Tänä päivänä Valioliiga sijoittuu erinomaisesti UEFA:n sarjojen vertailussa ja joukkueet haalivat riveihinsä useita ulkomaalaissyntyisiä pelaajia. Osaltaan myös siksi Englannin Valioliigaa seurataan ympäri maailmaa, ja sarjan faneja löytyy runsaasti Ison-Britannian rajojen ulkopuolelta.
Innokkaimmat kannattajat eivät saa jalkapallosta tarpeekseen edes otteluiden välissä. He pelaavat itse, seuraavat uutisia, katsovat vanhoja otteluita ja keskustelevat futiksesta vilkkaasti eri foorumeilla. Esimerkiksi jalkapalloilija ja Pokerstars Team Member Ramon Colillas käyttää kanavaansa omien futiskokemustensa kertomiseen. Vahva lajituntemus kehittyy monella eri osa-alueella, ja intohimoa ruokitaan ahkerasti. Vaikka jalkapallo ei ole katsojilleen tulonlähde, koetaan jokainen voitto ja tappio kuin se olisi oma.
Elämä jalkapallojoukkueelle
Suomessa dokumenttihankkeesta lähtenyt projekti ”Kannattamisen kahdet kasvot” on julkaistu kirjana vuonna 2015, ja se kokoaa yhteen Manchester Unitedin kannattajien kokemia tunteita rakkaudesta ja ilosta vihaan ja suruun.
Valioliigan kannattajakulttuuria voidaan tutkia myös muiden joukkueiden näkökulmasta. Löydettävissä on kannattamisen eri asteita aina huliganismista ulkomaille joukkueensa perässä reissaaviin seuraajiin. Fanius saattaa alkaa pelipaidan tai huivin ostamisella ja ottelun seuraamisella tv:stä, radiosta tai netistä. Seuraavaksi kamppailun katsominen etänä ei enää riitä, vaan liput hankitaan kotiotteluihin tai muihin lähellä omaa asuinpaikkaa oleviin otteluihin. Paikkaliput saattavat olla kaukana kentästä, mutta tärkeintä on päästä areenalle nauttimaan paikan päällä olevasta tunnelmasta.
Innostuksen kasvaessa istuinpaikka hankitaan aina vain nurmea lähempää ja kauden otteluista pyritään katsomaan livenä suurin osa. Faniryhmistä löydetään samanmielistä seuraa, mutta kun kannattajajoukot kokoontuvat vastustajan ja vastapuolen kannattajien solvaamiseksi, muuttuu tervehenkinen fanikulttuuri epämiellyttäväksi huliganismiksi.
Niin kutsutut riskikannattajat eristetään katsomoissa, he heittelevät paukkupommeja, polttavat soihtuja ja iskevät vastapuolen kanssa yhteen stadioneilla ja niiden ulkopuolella. Tappelutilanteet taltioidaan ja niillä leveillään sosiaalisessa mediassa. Vaaraan joutuvat paitsi riskikannattajat itse myös muut ottelua seuraamaan tulleet kannattajat. Järjestyshäiriöitä joutuvat hillitsemään areenoiden järjestyksenvalvojat, mutta myös mellakkapoliisi.
Punaisia kortteja kannattajille?
Huliganismin kaikkia muotoja ei ole kielletty laissa, mutta liian fanaattisten kannattajien aiheuttamat häiriöt laittavat heidät tuon tuostakin napit vastakkain virkavallan kanssa. Seurat tuomitsevat ydinkannattajaryhmien häiriökäytöksen ankarasti ja Ison-Britannian hallitus on koventanut liiallisesta jalkapallofaniudesta seuraavia vankilatuomioita. Media raportoi yhteenotoista, mutta suuri osa huliganismista jää silti maan alle. Punaisia kortteja jaetaan pelaajille ja valmentajille, mutta resurssit eivät riitä yksittäisten katsojien rankaisemiseen.
Eräiden tulkintojen mukaan jalkapallohuliganismi juurista löytyy yhteyksiä työväen luokan tarpeelle kapinoida sortavaa yhteiskuntajärjestystä vastaan. Ei liene yhteensattumaa, että Englannin suurimmat seurat löytyvät teollisuuskaupungeista, kuten Liverpoolista ja Manchesterista. Sen sijaan Tottenhamin kannattajia pidetään rauhallisena ja ystävällisenä joukkona.
Eroja ”kodin” ja ”vieraan” välillä vahvistavan jalkapallokiihkon tarkoituksena on lisätä ryhmän sisäistä yhteenkuuluvuutta. Faniuden kautta haetaan jännitystä ja suuria tunteita, jotka fanin arjesta muuten puuttuvat. Fanittaminen on vahva osa identiteettiä, ja kentän tapahtumia eletään joukkueen mukana. Kunnia ja häpeä purkautuvat huutoina, kirosanoina, taputuksina, lauluina, jalkojen tömistyksenä ja halauksina.
Pelaajahankintojen vaikutus kannatukseen on suuri
Vaikka kannatus kohdistuu yksittäisiä pelaajia useammin koko joukkueeseen, on myös pelaajahankinnoilla osuutensa faniryhmien muodostumisella. Kun pelaajat saapuvat kentälle aplodien saattelemina, on taputusten myrsky suurempi maailmantähtien, kuten Manchester Unitedissa pelaavan Cristiano Ronaldon, kohdalla.
Itsestään varsinaisen brändin tehneet pelaajat kykenevät siirtämään kokonasia kannattajajoukkoja mukanaan, ja tuomaan näin klubille lisää lipputuloja. Vaikka pelaajavalintoja tehdään ensi sijaisesti pelaajien taitojen ja kokemuksen perusteella, on tähtien markkina-arvollakin lusikkansa sopassa.
Kentän 11 pelaajaa valitaan täydentämään toisiaan, ja pelipaikat ja taktiikka hiotaan kuntoon kunkin vastustajan mukaan. Käytetyin strategia on 4–4–2, jossa kentällä on kerrallaan neljä puolustajaa, neljä keskikenttäpelaajaa ja kaksi hyökkääjää. Ryhmitys voi kuitenkin vaihtua dynaamisesti tilanteiden mukaan, ja pelaajavaihdokset ovat ottelun aikana yleisiä.
Kannatus vaihtelee sen mukaan, kuinka perustelluiksi fanit kokemat joukkuejohdon ja valmentajien tekevät päätökset. Myös erotuomaristo saa osansa jalkapallofanien ilosta ja turhautumisesta. Edessä on useita kinkkisiä tilanteita, jotka on ratkaistava pelisääntöjen osoittamalla tavalla – ei sen mukaan mitä mieltä fanit voivat päätöksistä olla.
Tervehenkinen kannatus ottaa tappiotkin vastaan
Joukkueiden kannattajat toivovat tietenkin aina omiensa voittoa. Kentän tapahtumat eivät kuitenkaan riipu faneista, ja pettymyksiä on luvassa. Tervehenkinen fanikulttuuri kannustaa ja tukee joukkuetta silloinkin, kun peli ei kulje halutulla tavalla. Negatiiviset tunteet ovat sallittuja, mutta faniuteen ei milloinkaan tulisi liittyä väkivaltaisia tai elämää kokonaisvaltaisesti hallitsevia piirteitä.